Yöpymistä ja ihmettelyä

Juniorin ja Doriksen ensimmäinen yhteinen yö on takana. Tai yhteinen ja yhteinen: saman katon alla, mutta eri huoneissa.

Doris arkailee kolme kertaa pienempää junioria sen verran, että yhteiselosta samassa tilassa ei vielä tule mitään. Doris oli illalla ja yön tullen ärinäpäällä ja päätti jumittua sohvan taakse patterin alle. Yön aikana se oli kuitenkin kömpinyt sängylle jalkopäähän ja aamulla kissa vaikutti jo lähes normaalilta jutellen, kehräten ja puskien kuin minä tahansa muuna aamuna. Ruokakin maistui mallikkaasti.

Juniori oli ollut saapumispäivän lähes kokonaan ilman murkinaa: vain pieni siivu jauhelihaa kelpasi kaiken jännityksen keskellä. Tänään ruoka kuitenkin maittoi ja Juniori veti kissanmuonaa viikset vinkuen. Hirmuinen ruokahalu pienellä!

Kissat ottivat näkökontaktia toisiinsa päivän aikana, mutta eivät uskaltautuneet lähituntumaan. Hieman myöhemmin laitoimme Juniorin koppaan, jotta Doris voisi tutustua siihen turvallisesti muovin takaa. Doris kuitenkin aristeli, sähisi ja murisi eikä uskaltautunut kopan lähelle. Pientä kopassa olo ärsytti ja varmasti pelottikin, kun vieras kissa jurppasi sohvan reunalla tiukasti tuijottaen.

Lopulta Juniori päästettiin vapaaksi kopasta. Doris ei päästänyt pientä lähelleen, joka oli selvästi innokkaampi tutustumaan hänelle uuteen otukseen. Tovin toisiaan tuijotettuaan, sähistyään, muristuaan, karkuun juostuaan, takaa-ajettuaan, kissat piti laittaa takaisin eri tiloihin.

Pikkuhiljaa totesi talonmies Saharaa harjatessaan.




Työhuoneesta kuuluu mau, mau, mau, mauuuuu!!
Doris on moisesta kummissaan.

0 kommenttia juttuun “Yöpymistä ja ihmettelyä”

Naukaise kommenttisi: