Aamu kissojen kanssa

YouTubesta löytyy hauska pätkä, josta moni kissanomistaja varmasti löytää yhtäläisyyksiä omaan elämään. Meillä aamurutiineja ei aloiteta pesäpallomailan kanssa vaikka perheestä kaksi sotkamolaista pesisfriikkiä löytyykin... mutta kyllä nuo meidän perheenkin karvakasat aamuisin osaavat huomiota vaatia!




Doris oli pienenä innokas touhuaja yöaikaan. Hiirten kanssa piti harjoitella yöllisiä saalistustaitoja ja paljaat varpaat houkuttelivat tarttumaan kiinni hampailla ja kynsillä. Ajan myötä Doris kuitenkin rauhoittui ja yöt pyhitettiin nukkumiselle.

Ajat muuttuivat, kun Ruuti saapui taloon. Doris ei ole enää yksin ja kaverin kanssa on mukava koheltaa vuorokaudenajasta riippumatta. Aamu alkaakin meidän taloudessa yleensä niin, että heräämme Ruudin hellyydenpuuskaan 5:00-6:00 aikoihin. Ruuti pyörii ympäri sänkyä, puskee ja hurisee ja nuolee jalkoja ja kasvoja. Tätä voi seurata armoton koheltaminen Doriksen kanssa ja kissat on yleensä suljettava pois makuuhuoneesta.

Sitten kun jompikumpi meistä herää, niin kissat toivottavat ensin innokkaasti huomenta ja seuraavat sitten vauhdilla vessaan. Jos vessatuokio kestää vähänkin liian pitkään, niin erityisesti Doris saattaa komentaa kovalla äänellä toimittamaan asiat vauhdikkaammin jotta päästään aamupalalle!

Vessatuokion jälkeen onkin siis mentävä keittiöön ja tarjottava ripeästi murkinaa nelijalkaisille. Doris ei uskaltaudu syömään, mikäli hänen ruokakuppinsa laitetaan Ruudin kupin viereen, joten ne on laitettava riittävän etäälle toisistaan. Jos Ruuti tunkeutuu Doriksen ruokakupille, niin Doris antaa suosiolla tilaa.

Aamupalan jälkeen jaksaakin taas painia, juosta, ajaa toista takaa, kiivetä puuhun ylös, alas, ylös, alas. Tarpeeksi riehuttuaan kissat käyvät usein aamunokosille.

0 kommenttia juttuun “Aamu kissojen kanssa”

Naukaise kommenttisi: