Huh hellettä, kuuma kesä ja jäätelö ovat täällä! Pingviinipuikkoja kuluu tasaiseen tahtiin, mutta on ihan turha yrittää syödä jäätelöä ilman että Doris tulisi osingolle! Eihän sitä voi kuin heltyä, kun toinen tuijottaa niin intensiivisesti jätskipuikkoa ja on aivan onnessaan kun saa vähän myös maistaa...
Ruuti oli varsinkin pienempänä kova tyttö pureksimaan kaikenlaisia johtoja, naruja ja piuhoja. Erityisesti ohuet johdot ovat olleet mieleen ja niinpä esim. kännyköitä lataillessa isäntäväen on pitänyt olla tarkkana.
Mutta ovat ne piuhat maistuneet vanhemmallakin iällä ja rauhaan eivät ole enää jääneet paksummatkaan johdot. Erään syyskuisen yön aikana nälkä oli yllättänyt ja Ruuti oli kalunnut olohuoneen audiokaapelin entiseksi.
Toukokuussa USB-levyn toimimattomuden syyksi oli todettava säpäleiksi kaluttu johto. Virta kulki vielä joten kuten, mutta data ei liikkunut mihinkään suuntaan.
Varsinkin Doris on turhan innokas maistelemaan talouteen hankittuja viherkasveja. Kolhuja ovat saaneet mm. traakkipuut ja pullojukka, joiden lehtien nieleminen on useimmiten aiheuttanut melko pikaista oksentelua. Päätimmekin hankkia kissoille miellyttävämpää pureksittavaa ja ruokakaupasta mukaan tarttui vehnänorasruukku.
Erityisesti Doris on ollut heinästä innoissaan ja vähän yllättynyt, että hän saa vapaasti ja torumatta pureskella sitä. Alkuun kissa ei oikein ymmärtänyt, miten heinää pitäisi käsitellä ja homma meni vähän tyhjän pureskeluksi pöydän täyttyessä irti revityistä heinistä. Sittemmin homma on alkanut luistaa hieman paremmin.
Juttuarkisto
-
►
2016
(1)
- ► toukokuuta (1)
-
►
2015
(1)
- ► toukokuuta (1)
-
►
2013
(2)
- ► maaliskuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2012
(13)
- ► joulukuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (3)
-
►
2011
(15)
- ► joulukuuta (4)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (3)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2010
(13)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (3)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
▼
2009
(18)
- ► joulukuuta (2)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (3)
-
►
2008
(44)
- ► joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (6)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (4)
- ► tammikuuta (6)