Mökkeilyä

Suuntasimme viikko sitten viikonlopun viettoon mökille. Doriksen ja Ruudin viime mökkireissuhan ei ollut ihan sellainen kuin toivoimme, mutta nyt oli aika yrittää mökkeilyä uudemman kerran. Ja mukavastihan tuo viikonloppu luonnon helmassa sujui! Matkoja lukuunottamatta.... Doris piti melkoista mekkalaa takapenkillä ja Ruuti protestoi autoilua vastaan omaan tapaansa eli oksentelemalla, kuolaamalla, kakkaamalla... Mutta kun perille päästiin, niin kaikki oli automatkan kestämisen arvoista. :)



Kissat tutkivat mökin ympäristöä innoissaan ja tekivät viikonlopun aikana useita ja useita tutkimusmatkoja mökin alle ja lähimetsään. Mökin pihamaalla karvakuonoista hauskinta oli pyydystää hyönteisiä, juosta kilpaa ja väijyä toisiaan ja meitä jonkin puskan tai puun takaa.



Mökin kukkapenkin kukat saivat kyytiä, kun kaksi vihertassuamme kävivät pyydystämässä kärpäset ja kimalaiset pois puskista pörräämästä.



Kotona kissoilta löytyy melko iso kiipeilypuu, mutta mökin puissa sitä vasta kiivettävää löytyikin. Ruuti kiipesikin yhteen puuhun jo melko korkealle! Onneksi kotona on tullut harjoiteltua puusta laskeutumista niin ei mennyt tassu suuhun laskeutumisen kanssa...

Etukäteen pohdimme kovasti mahtaisivatko pikkupetomme saada yhtään hiirtä kiinni mökkireissun aikana. Ja että kumpi karvakamuistamme sen ensimmäisen hiirensä nappaisi. Kuinka sitten kävikään...

Doris, pieni urhea saalistajamme sai metsästettyä ihka ensimmäisen hiirunsa tuon viikonlopun aikana! Aivan yllättäen sunnuntaina Doris hiippaili mökin takaa pieni päästäinen suussaan ja toikin sen ylpeänä näytille mökin terassille. Ja me tietysti annoimme ansaitut kehut pikkupedollemme!


Ruudin ensimmäinen hiirisaalis jäi vielä odottamaan. Lähellä se kuitenkin oli. Ruuti vaan ei ole oppinut leluhiirien kanssa sitä, että oikeat hiiret juoksevat pakoon jos ei ole skarppina. Niinpä tämä hiiru ottikin käpälät alleen ja livahti mökin alle turvaan. Ehkä ensi kerralla sitten.


2 kommenttia juttuun “Mökkeilyä”

  1. Jepa

    Jostain syystä kissat ei syö päästäisiä. Ne kai haisee kummalle tai jotain.

  2. Paula

    Vanhempieni kissa Nelli saattaa silloin tällöin syödä pyydystämänsä päästäisen (tai ainakin osan siitä), mutta pääsääntöisesti raadot jäävät kyllä makaamaan pitkin poikin pihamaata. Liekö ollut niin kova nälkä sitten...

    Eräänä kesänä mökkimme pihalla vieraili säännöllisesti lokki, joka kävi syömässä Nellin pyydystämät päästäiset. Välillä tuo lokki jäi vallan pihalle odottelemaan seuraavaa Nellin pyydystämää ateriaa.

Naukaise kommenttisi: