Lenny-kolli kylässä

Sunnuntaina 2.9. saimme yllätysvieraan, kun kolmivuotias, leijonamainen, pitkäkarvainen kollikissa Lenny tuli kyläilemään.

Doris ja Ruuti laitettiin ennen Lennyn tuloa makuuhuoneeseen, jotta Lenny sai aluksi tutustua vieraaseen ympäristöön rauhassa. Lenny tutkiskeli reippaasti huoneet läpi ja ihmetteli, kun kissat makuuhuoneen oven toisella puolella alkoivat käydä kärsimättömiksi ja näyttivät ovelle kynsiään.

Kun makuunhuoneen ovi vihdoin avattiin, niin Doris tuli ensimmäisenä ulos. Lennyn nähtyään Doriksen ensireaktio oli arvattavissa: karvat pystyyn, korvat luimuun ja ulina päälle. Lenny oli ihmeissään ja yritti lähestyä Dorista, mutta Doris sai muristua muukalaisen loitommalle.


Ruutilla ei ollut aluksi mitään havaintoa päivän yllätysvieraasta, mutta kun kissojen katseet kohtasivat, niin reaktio oli hyvin pitkälti Dorismainen: karvat pystyyn ja paniikki päälle. "Kuka ihme on tunkeutunut valtakuntaani!!?"

Lenny seuraa tyynenä pienen pörhistelyä.

Good, bad and ugly.

Doris ja Ruuti eivät stressiltään suostuneet lähipeliin Lennyn kanssa. Lenny otti tilanteen tyynesti, mutta sen verran vieraat kissat jännittivät, että välillä piti hakea rohkeutta sängyn alta. Toisen kerran sänkypiilo oli tarpeen, kun lähtö lähestyi ja kuljetuslaatikko otettiin esille.

Lennyn turvapaikka.

Kukas se siellä nurkan takana kuikistelee.

Doris tarkkailee reviirille tunkeutujaa kulman takana.

Hirviö pöydän alla.

0 kommenttia juttuun “Lenny-kolli kylässä”

Naukaise kommenttisi: